Vesiensuojelutyö

Suojelutyöinfo

  • Oksy osallistui EAKR Tammelan järvien ja kalaston tutkimus ja kunnostus-hankkeeseen 2013. Oksjärvi oli yksi hankkeen koekalastusjärvistä, ja koekalastus suoritettiin heinä-elokuun vaiheessa – samalla otettiin vedestä erilaisia näytteitä.
  • Vuonna 2015 niitettiin koneellisesti vesikasvillisuutta Hangaslahdessa. Jäsenet ovat poistaneet omaehtoisesti vesikasvillisuutta mökkirannoistaan.
  • Vuodesta 2015 alkaen on laitettu kalkkikivirouhetta järveen laskeviin ojiin ja jonkin verran myös järveen. Kalkkikivirouheen määrä on noin 9 000 kg. Vesi virtaa ojissa kalkkikivirouheen läpi ja happamuus stabiloituu.
  • Saarisuonojaan rakennettiin vuosina 2017 – 2018 kalkkikivisuodatin ja tulvatasanne/kevyt kosteikko. Hanke oli varsin mittava, siihen saatiin avustusta ELY-keskukselta ja Tammelan kunnalta.
  • Oksjärven vedenpinnan korkeutta seurataan säännöllisesti ja lukemat kirjataan ylös.
  • Valvomme ja huollamme rakennettuja saostusaltaita. Jokainen ranta-asukas tai järveä muuten virkistykseen käyttävä jäsen seuraa oman alueensa ympäristöä ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista hallitukselle. Kaikki jäsenet ovat vastuussa myös koko järven tilasta ja pyrkivät välttämään kaikenlaisen veden tai järven ympäristön saastuttamista.
  • Yhdistyksen vesiensuojelutyötä tukee ja helpottaa merkittävästi opinnäytetyönä tehty Oksjärven kunnostus- ja hoitosuunnitelma.

Oksjärveen laskevien ojien altaat

Luonnontilaiseen järveen ei ojia ole kaivettu. Ihmisen muokkaaman ympäristön haitan hidastamiseksi aikaisemmin kaivettuihin ojiin on tehty altaita, joiden tarkoituksena on kerätä ojassa kulkevaa kiintoainesta, humusta ja lannoitteita.

Kaislaleikkuri vuokraus

Yhdistys hankki akkukäyttöisen kaislaleikkurin. Yhdistyksen jäsenet voivat vuokrata leikkuria 10 euron vuorokausihintaan, muilta kuin yhdistyksen jäseniltä vuokra on 20 euroa vuorokaudelta.

Tämä toivottavasti aktivoi kiinteistöjen omistajia omien ranta-alueidensa vesikasvillisuuden niittoon. Akku ei sisälly vuoraukseen, mutta voimme auttaa, jos omaa akkua ei ole.

Vuokraukset hoitaa Oksyn hallituksen jäsen
Pertti Kaunisharju
puhelin 040 7593280

Leikkurin myyntiilmoituksessa kuvia ja ohjeita käyttöön https://www.westerlund.tv/product/1005/12v-akkukayttoinen-kaislakeikkuri-100-cm-leveys